ONE YEAR OF MY LIFE: Lomapotretti

Matka rapoortti. Katso myös lomakuvat blogin alahelmasta... Mitä siitä ny kertois? Ensinnäkin, havainnot itsestäni. En tykkää hehkuttaa ääneen, blogeilla. Vitsi miten siistii, päläpälä rantaa jne. Ooon enemmän itsessäin; Lay uppailen, lungailen omassa hiljaisuudesssani, enkä mölise. Elämä on hiljainen lautta itsensä, rakkaan kanssa.
Kaikki meni hyvin. Oltiin 7 eri kaupungissa. Nyt surffattiin normi mestoja. Rantaporno oli jo haihtunut = ts. täälläkään ei oo ketään muuta kuin me. Nyt mentiin paikkoihoin, jotka tiedettiin hyvixi. Toki, oli Tanjan vanhemmat, keskimmäinen poika, morsmaikkunsa? kanssa, joka laittoi ennaltamäärättyä kartoitusta plääniin.

Eka kuukausi meni hitaasti. Pidettiin kädestä kiinni ja hihiteltiin. Meillä on vielä niin ja niin monta p. jäljellä. Toisen kuukauden joku varasti sitten meiltä. Peukuttamiset näin luettelona: Jouten oleminen. Aikatauluton elämä. Biitsit / ranta-akvaveetit (chang/ frisbeegolf/petankki/snorklaus). Ruokataivas. Rusketusten vertailu. (Kuulostaa pinnalliselta, kukapa sitä ei tekisi) Omatoimiset snorklaukset ja niiden anti; Rauskusta-barracudaan. Meidän ei tarvinnut lähteä mihinkään snorklausretkelle vaan korallit/kohteeseen pääsi omasta rannasta suoraan. Big fiilari, minkä maisemanvaihdos saa aikaan ikuisen kesän lapselle. Vanhemmat opettivat ahkeran työnteon mallia, mutta vieraannuin siitä jo hyvin nuorena. Kaupan myyjät nukkuivat patjoilla lattialla ja niitä heräteltiin; Anteeksi, voinko ostaa tämän. Asennetta.

Trangissa tapahtui sellainen juttu: Olin kattonut keskustan ruutukaava-alueelta paikan, johon meen heittään petankkii. Kahden korttelin välissä, ahdas kuja, sitten pallolaajentuma, varjot, kuin haamun viitta, seiniä pitkin edeten. Hyvä sepeli, epelikin kuulat kädessä. Klo.15. Viskelin siellä aikani - kiinalaisukko tuli, 70 v. jotain ( heidän ikää vaikea arvioida). Kertoi, että 2 km päässä, radan toisella puolen heittävät paikalliset petankkia. Harmitteli, kun hänellä ei ollut moottorikäyttöistä vehjettä, jolla olisi saattanut minut kyseiseen paikkaan. Mai pen rai = ihan sama / hällä väli, joka yksi käytetyimmistä sanoista, kuvaten samalla hieman koko yhteiskuntaakin. Vastaukseni siis. No, kului 15 minsaa ja ukkeli oli hankkinut menopelin, mopon selässä, kypärä päässsä, osotti sormella taakse. Ajettiin 10 km petanquekentille. Ei halunnut mitään maksua, katsoi pari peliäni ja näki iloni/ kiitollisuuteni, siitä hänelle maksua kylten, toisen ilosta.

Laulava hiekka myöskin very too. Niin hienojakoista, että kitka pistää hiekan laulamaan korkealta. Oli mukava soittaa parin jalan aariaa. Ihmiset. Olen aina arvostanut ihmisyyttää suuntaan p toiseen. Thaikut nostan asteikolla. Toki rahan saaminen lihavalta farangilta oli osittain pääasia, mutt mutt. Kohtaamiselle, aitoudelle, antoivat painoarvoa. Jos olit ihminen, huijaaminen tai yritykset loppuivat siihen paikkaan. Kysymyksessä kuitenkin on molemminpuolinen roolitus, haluaako turistikaan loppujen lopuksi lomallaan olla muuta kuin turisti? Annoin paljon arvoa sille, kun lähdimme Bangkokista ja olimme olleet hotelli Atlantassa viikon, Sukhumwith road, soi 2 ( madventures majaili siellä myös), niin lähtöpäivän aamuna koko henkilökunta oli vilkuttamassa ovella ja hyvästelemässä. Palkinto siitä, että kohtaamista oli tapahtunut.

Tykkäsin myös siitä, että ollaan iloisia, eikä tuoda negatiivisiä asioita esille. Negatiivisistä asioista puhuja on siellä jotenkin hölmö, ei arvostettava. Miksi nostaa negat piripintaan, kun ihmisellä on ajattelun vapaus? Maailma on täynnä epäkohtia, aina ei tuule oikeasta suunnasta, se tiedetään, mutta miksi puhua siitä, täyttää sillä ajattelu ja oma aika, solujen microtila?
Verenpaineeni laski. Tarvittiin 1 kuukausi ja pystyin luopumaan lääkityksestä, jota olin syönyt jo 3 vuoden ajan. Olen mitannut painettani kotiin tultuani ja todennut, ettei sitä ole. Mukavaa oli myöskin päästä ihmisten ihon alle, ns.thaikkuhymyn. Jutella oikeesti asioista ja vaihtaa ajatuksia. Paljon ne kyselivät farangimeiningistä. Meinasivat pyörtyä, kun kerroin esim. ruoan tai vuokrien hintoja Suomesta. Chian Maissa kuukausivuokra talolle 3-4 huonetta/ kera verannan on n.2000 bahtia, eli 42 euroa. Bangkokin keskusta 3-4 km, maksat kaksiosta 8000-10 000 b, elikkäs 160-200 euroa. Tämmöst tää on.

Olen hiekkarantaihminen. Biitseilyyn en kyllästynyt. Oma kovalevy myöskin putsaantui tyhjäksi ja lataantui sitten aurinkoa täyteen. Yritän säilyttää tämän hymyni Suomenkin olosuhteissa. Ihmissuhteita alkoi muodostua. Ystävyyssuhteet solmitaan eri ehdoin kuin kotomaassaamme. Itsellä oli olettamus, ennen reisuun lähtöä, että voi olla vaikea tutustua, eikä muodostu uutta sosiaalista verkostoa? Hämmästyin, mennään suoraan paketin sisälle ja puhutaan asioista niinkuin itse ajattelee niiden olevan. Miksei? Annat enemmän ja saat enemmän. Ei ole tarvetta mitenkään suojautua.

Bangkok pitää nähdä ja kokea. Omalla sykkeellään puuskuttava, lempeät kasvot omaava kaupunki. Ihminen on yksilö ja ihminen toiselle, siinä miljoonapaljoudessaankin. Hämmästeltävää riittää, kaiken paljous. Tavaran, ihmisten, ruoan, liikenteen jne. Sitten saa hämmästellä sitä, miten kaikki toimii niin hyvin ja organisoidusti. Esim. Chatuchak -viikonloppumarkkinat. Juottaa, syöttää ja tarpeellistaa kaiken Jyväskylän kokoiselle ihmismäärälle. 15 000 kojua myyvät mitä vain (kengurun poikasia lemmikkieläinosastolla). Surffailet siellä, maailman suurimmalla viikonloppumarkkina paikalla. Kävijämäärä päivittäin 200 000. Ei ole ruuhkaa, tunkua, kartat hyvin tehty, tiedät missä olet. Kaikki vaan soljuu, niinku liikennekkin, mutkattomasti eteenpäin. Kukaan ei hermostu, ole kärttysä. Outoa ja ihmeellistä. Eikö ne vittuunnu? Ei. Kasvoja ei pidä menettäää, iloisuus myöskin kulttuuri perimää.

Mitä muuta voi sanoa. Levänneenä, irti kaikesta tuut kotia. 2 kk oli jo sen verran pitkä aika, että siellä olemisesta tuli arkea ja vieraantumisen tunne iski kotikuvioissa. Nyt paluusta on viikko ja asiat helpottumaan päin. Unirytmikin korjaantunut. Kerran on tämä vuoteni, niin uutta matoa koukkuun, sillä koukkuunhan tohon jää....