perjantai 26. helmikuuta 2016

Työmaa



Kaksi vuotta on kulunut pankoilla makoillessa. Työn kiertoa tehdessä. Laitan nyt saappaat jalkaan, kintaat jääpi kotia. Aloitan 13 minuutin pituisen reformimarssin työpaikkaani kohti. Paikka sijaitsee mäen päällä isosti. Kaupungintalon jälkeen toinen tahi ensimmäinen kohde, joka pommitetaan viholaisen toimesta, jos ovat sillä asialla ja pahalla mielellä.

Kuulun työyhteisöön, paikastani voi käyttää nimitystä työmaa, koska siellä on paljon työtä tekeviä ja harrastavia ihmisiä. Eli jonkinlainen minivaltio valtion sisällä. Ajat ovat muuttuneet ja eivät ole. Englanissa keksittiin 1750-luvulla Kehruu-Jenny ja Höyrykone-Watt, sekä pilli, joka kutsui töihin. Alkoi teollistuminen ja ihminen laskeutui lopullisesti puusta hihnan juureen.

Huomaan kuuluvani vielä isompaankin piiriin, jota sairaanhoidoksi kutsutaan. Olen mukana Siun sotessa, josta pitää tulla miunkin asia viimeistään 1.1.2019 mennessä. Tuo Firenzessä syntynyt entinen kukkahattuneitsyt F.Nightingale onkin vaihtunut Toyotan autotehtaalla vuonna 1980 oivallettuun Leanin malliksi. Toyotettavaa on, että alan ajatella leaniläisittäin. Toiminnassani sekä vertaisissani on micro & macrotason pullonkaulat, jotka vedetään suoriksi viiden kohdan ohjenuoralla.

Juhan Sote palvelurakenneuudistusta on mietitty jonkin verran. Satunnaisjärjestyksessä delegaatioon kuuluu: Reformiministerityöryhmä, virkamiesohjaustyöryhmä, itsehallintoaluetyöryhmä, projektityöryhmä, asiantuntijatyöryhmä, järjestämis-ja voimaanpanotyöryhmä, rahoitus- ja resurssiohjaustyöryhmä, järjestämisen edellytyksen- ja aluejakoryhmä ja ja ja parlamenttaarinen seurantaryhmä.

Koen itseä hieman tärkeäksi, koska yhteisellä asialla ollaan. Rivakoitan askeleitani kohteeseen. Pienen ihmisen varmuudella uskon, että vuodesta 2019 lähtien sosiaali - ja terveydenhuollon realistiset menot nousevat enää max. 0.9 % vuositasolla. Saamme täten säästöjä valtion kassavarantoon, kansalaisille valinnanvapauteen perustuvan terveydenhuollon Hangostå Nuorgamiin. Loppujen lopuksi, mitä sanoa?

Elinpiiri on avara, laita kukkahattu päähän.




perjantai 12. helmikuuta 2016

Joy kypärä


Olemassa oleva kauneus täyttää minua untuvatyynyn tavoin. Nukahdan pilvilinnoihin, peittoihin, elämän gettoihin. Heivaan purjeet kaupungin ylle, valomainokset tai jotain tarttuu liepeisiin, enkä ole hoksiksaan. Joy kypärä on lemmenasu, sudenkorennot parveltavat mennyttä aikaa. Juoksennella auringon yllä, parahultainen esiessu. Kaikki menikin niin, pidättyväiset eivät hymyile.


Päivän pruuvi



Las Vegas tulee George Clooneyn kasvoihin, käppyröity sips ajautuu rasvoihin
yhteys, joka kulkeutuu Coca Cola pillin tavoin suuta kohti
röyhtäisyllä selviämme kamaralle

Paperiliinasta tulee neitsyt, tippuvan vesihanan puhetta rakkaudesta

                   

                       

                     
                                




perjantai 5. helmikuuta 2016

Voice blääni


Tuo pich, kääntää tuolin, rokaman nurin
Huikea yllättäjä, 22 vuotias Christoffer Lakkapää
Axel; niinku bläck meiningii. Moi äiti siellä kotikatsomoissa, teknisesti
aika haukata pop cornii
Suuri unelma haluaa esiintyä. Isä Ameriikassa, yx päivä päätin kävellä merten yli

ääneni kuuluviin raikan, kera balalaikan

Eiii, aivan totta, tavallaan kappalettaa
rohkee mies, susta tulee poskisolisti
pitkiä ääniä, nokille kiilaaman, nyt Ollikin painaa tappia

Mahtavaa Mahtavaa Mahtavaa Mahtavaa Mahtavaa Mahtavaa
Mahtavaa Mahtavaa Mahtavaa Mahtavaa Mahtavaa mahtavaa

pitäkää hyviä jälkiä yllä, mikä sun nimi on taimissa?

I   H     L    E         V    B     T         Y              K            K           R                F      S           A             N