En tanssi ruusuilla, en. Lähinnä piikin päällä istumassa, grädde peffallani. Micro päästelee ryhävalaalle kuuluvia ääniä. Broileri alkaa heräämään syväliitoksistaan. Helpotan tuskaani valmistamalla Thaikku hässäkkää. Auringonvalon puute on vakava asia. Jossain pikkupikku aivolohkossa alue 51 ei saa tarvittavaa valoimpulssiaaan. Räpsäykset ohjautuvat johonkin muuhun lohkoon, jossa niitä ei välttämättä niin tarvita.
Tulee kalpeus. Kalpealla ihmisellä, joka pimeydessä vaeltanut ( olosuhteiden uhrina ) 5 kk: tta, ei voi olla kovin valoisia ajatuksia itsestään, ympäröivästä elämästään ja eläimistöstään, johon ihmisetkin lasken kuuluvan. Tuijertava tuuli, pakkanen ja taivoolta tippuva kiteistö koetinkivenä kolassa myös. Mutta suomalainenhan kestää. Piipunvartta tähtäämällä ja kynnetystä maasta on kovuus aikoinaan haettu, opittu. Tosin nykypolvi ei tästä enää tiedä mitään.
Hiljasta, kovin hiljasta,
tämä tienoo, ehtoo. Melkein kuin ehtoopuolella olisi. Ei täällä mikään liiku, ole. Toppatakit ja kyyry, mikä helpottaa eteenpäin menoa. Tuuli oksastoa liikettää, kun tarkemmin katsastaa. Tuolla meni yksi auto, punainen, siis Rahikaisen. Katainen ja katainen kansa. Jos Juice olisi elossa, saataisiin laulu Jyrki boy two.
Onneksi tulee kohta kevät. Kevät on hieno asia. Pääsee istutuspuuhiin, laittamaan pihamaata järjetykseen, rapsuttamaan sormet syyhyllä. Voi muistella/todeta, miten ahkera/ laiska tuli oltua viime syksynä. Voi keventää väli/olo asujaan. Tuntea auringonlämpö kasvoilla. Tehä pitkiä hiihto ja kävelylenkkijä viikonloppuisin. Mennä saaren makkara ja mehuporukoihin juttelemaan tai vain hiljaa mutustelemaan ja nauramaan sen yhen äänekkään jutuille. Voi siunailla samalla talven ilmat, myyrät ja kaupunkipölyn.
Ihminen on mielenkiintoinen, kait tunnettu varhainen tosiasia? Tuntea itsestä puolet ja lähiö, jossa raapustaa, tuntee sen toisen puolen. Jos tuntisi itsensä kaikkinensa, niin olisiko jotenkin toisen tai kolmannenlainen ihminen? Kotikonnuilta ääremmäs, tarjoavat jotakin, jonka tajuaa myöhemmin, jos omaa taipumusta. Mene ja tiedä sitten...Kipukin, kasvun uikkareissa, heitetty syvään päähän . Tässäpä olisi uimamaisterin merkkiä tarjolla.
Lähden kirjastoon, lukusaliin. Siellä pitää olla aivan hiljaa tai muuten se paksusankainen, joka pitää kettuvillapaitaa, katsoo rumasti. Onneksi tulee kevät, voin aukaista sisäisen nuppuni, joka par aikaa sulkeutuu....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti