keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Palmun alta, Thaimaa

 Hiiohoi, kotiväki ja Perkkiön tutut! Saavuimme iltamyöhällä määränpaikkaamme. Ei ole vettä ämpäritolkulla taivaalta puottanut. Vaahtopäät lensi kölin alta ku Hakkaraisen kölninvesi juhannustansseissa. Oli semmonen kahtiajakautunut vene loppumatkan*. Suomipoika potrotti yläkannella koko 6 tuntisen laivamatkan. Ulukomailla pittää kerätä väriä itteen, naapurin katteuven verran. Saapi sitten päivitellä kotomaan kelejä. Pilvien välistä tuo pentele salakavalasti porotteli. Yöllä vesilakanoissa koetettiin nukkua. Ei auta itseä moisesta suomia.

Aamusta, tossa klo.6 jälkeen alettiin Rahikaisen kanssa kartottaan lähitienoota. Rahikainenkin oli ollut jo kotvan aikaa valveilla. Muut vielä nukkuivat, sirkkojen siritysten kanssa oltiin liikenteessä. Kaheltiin pari kortteeria majapaikasta suuntaan p toiseen kaupunkiristikkoa myötäillen. Löyvettiin lähipaikat; kauppa & kapakki ja kajakki rannan myötäinen.

Aamupuffetille ensimmäisten joukossa, emännistä ei vielä kuulo / näköhavaintoa. Noo, oli ollut hauska eilinen ehtoo. Santsattiin urakalla, vaikka munakas oli sotkusen näköstä ja kanassa oli jotakin vihreetä töhnää päällä. Ei sitä meijän marinaatii. Kaffetti melkein kotinurkkien makuista. Hymyilevät penteleet paljon, jotta mitähän niillä on mielessä?

Ei piä hiota liikaa palmun alla, pääki o kypsä hedelmä. Rahikainen heitti / poltti, talviturkin päivän aikana. Nopiata toimintaa, heh. Kuhan tässä ehin, niin rustaanpa lissää. Niija, facepookkiin tullee kuvia emäntien herättyä. Niilläku on ne räpsyttimet. Nyt pukkaa hikeä, lähetään varjoon ottaan kosteutta. Moi ja molskis! t. Matti Tervakkainen


ps. vaiha Raikku Yammun suodatin


* katamaraani



torstai 16. kesäkuuta 2016

keski-iän riisi

Aurinkosuudelma, käytetty aihio hiekassa. Matokin kulkeutuu asfalttia edeten. Toinen menee päätyyn, toinen hakee pois. Olemme yhtä kuin munavoi. Tämmöistä, keski-iän Shangri-Lassa edelläkuvattu on aina edelläkuvattua. Et enää ole uuden jatkumossa, keskellä ei mitään, jossa loisteliaisuus on tasaisuutta. Mutta mutta, haluan eriävän äänen, puheen sille, jossa virheet tehdään harkiten. Keski-iässä BigMac on kultakaivos, silta aavaan mereen. Lauletaan, halataan, tullaan ajoissa vartottuun hetkeen. F`y; ymmärrettävästi sanotaan. Heittomerkki taidetta arjen aamuihin.


Nuoret

Kiss, kiss
  pilvet pyörii päähän

Olet hedelmäpeliappelsiini

         laitat kolikkoa

                   minun

                          ihanaiseen


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

o


Laskin aseet, ollakseni ihminen. Vaikeaa ovat ihmisyyden lait, piirissämme ässä huomaamaton. Olen kuitenkin passi yhteisön, hehku kanssanne. Kassi hyveltää työpaikan loksaa, suklaakeksi kohtaa suun. Soraäänten paljussa, paperi pyytää saksia leikkaamaan uudet vaateet.


O  tirkistysaukko toimii aina taattuna tavarana, haluatko hullutella. Älä ole hullu, pienesti edes
     riko välimerkki, taita oksa ihmisyyden edestä. Tule osaksi suurempaa


Isän opit

Vuosi on pitkä ihmiselle, mutta elä hetkessä. Varastaa saa, muttei joutua väärään paikkaan. Kylässä kehu paljon, ota ennen isäntää. Muista olla rehellinen mahdollisuuksien rajoissa. Katsoa oikealle, vasemmalle ja vielä kerran oikealle muuallakin kuin liikenteessä. Nyrkkeilijälle ja painijalle älä koskaan haasta riitaa. Ole ystävä, pyri kokonaisuuksiin. Räkänokasta ei enää tiedä, tyhjännauraja tienaa rahaa. Paksu mulkku tuo mielenrauhaa, pienemmällä tehdään töitä. Hauskaa olla pittää, hautajaisissa ollaan hetken hiljaa. Aavan meren tuolla puolen, lisääntyy maa. Varo harmaata, väritä kuva puheella.

 Iloitse, syntymäsi oli ihmeellinen.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Aamun ensi kajo

Mustikkapuro, havumetsään juoksu. Valo pilkkoo toden, varpuihin asti. Oltava sitkeä, myötämielinen, jotta osansa saa osaava ihmisyys. Vuorovaikutus, kakku kultainen, mutustaa kahden kauppaa. Tuleeko uutta kevättä, pääskyt kartalla olleet ain. Mansikkamaa, puraisu makean lain.

Juoksulenkin jättämä, kuistin kepposet.