Satu (bonus träkki edelliseen)

 Tämän tarinan kuulin kantapaikassani, jota ei ole. Tarina meni näin tai ainakin näin muistan, jos se olisi kerrottu: Aasi ja merikettu (Laphia lynx lynx) olivat saapuneet äärelleen. Tarvottu oli
mannut, vehmaat ja notkelmat. Saavuttiin laidalle, jossa virtaava veden oma kuohusi. Silmäysten, kysymysten tulvaa. Miten joen toiselle puolelle pääsee? Ovatko kivet joessa kiviä, vai krokotiilin päitä? Voisiko hypellä toiselta toiselle kastumatta tai joutumatta pataan?

Merikettu päätti kokeilla, koska äären jälkeen voisi tulla äärettömyys. Hyppeli, pääsi toisen puolten tanhuille. Tanssahteli, viittoili sieltä sitten aasille. Hyvin kävi, voitko tulla? Aasi sanoi, nyt kun tiedän äären, niin voin olla täällä eri tavoin. Tarpeeksi on riittävästi.

Jää hyvätysten ystäväin. Tulen mökkisi lämpöön käyskentelemään jossain vaiheissani, merikettu hihkautti. Vilautti häntäänsä ja lähti aaltoillen eteenpäin. Aasi käännähtyi kans, tunsi reittinsä entistä paremmin kotia kohden.