Työ ja Hentun Liisa

Ollut itselle aikaa 2 vuotta. Mihinkä sitä kaiken tuon ajan tarttee? Pitkä aika elon mittapuuhun kaiverrettuna. Nyt timer alkaa olla lopuillaan. Vuoden alusta astuminen työpisteen kynnyksen ylitte. Ainakin aluksi, töihin paluu edustaa luxusta? Eli, osat ovat kääntyneet; jatkuva vapaa - aika ollut arkea ja työntekoon liittyvä jotakin vertteyttä. Tuota voi uskoa halutessa. Aivot ovat viisaat, tähtäävät ihmisen selviytymiseen. Kääntävät mutkaa putkessa. Muokkaavat ajattelun kulun. Täytyy kulmasta palanen säilyttää mahdollisimman pitkässä juoksussa.

Ihmiset aktivoituneet kyselemään, että miltäs minusta nyt tuntuu? Suuri kiinnostus herännyt tilannetta kohtaan. Päädytään juttelemaan kadunkulmaan. Sunnuntaina kättä ojennetaan ja katsotaan silmiin vastausta ootellessa. Vastavetoisuutena, jouduin kohtaamaan jopa välttelyreaktioita, kun saavuin kotoperälle 3,5 kuukauden Thaimaan reissuista. Kukaan ei halunnut kuulla mitään. Hienoa, että kiinnostusta tullut takaisin.

Annin ja mitä jälkeen jää tahi eteen, huomaa vasta astuessa kyseisen kynnyksen yli. Tuo työmaa ilmiöineen ja töineen toimii nyt kotona käskyttävän lihakappaleen kanssa suurimpana peilinä. Kalkkeripaperi, johon jälkeni jätän. Mielenkiintoista. Pitäisi alkaa pitämään privaattia päiväkirjaa. Alkaako kokemasta tulla hokemaa ja jos alkaa, niin minkälaista ja miksi?

Työpaikka on ihmiskerryttämö. Ainut foorumi, johon keräännymme joukkioksi omasta pakotetusta tahdostamme. Sen jälkeen voimme mennä mökille, meille halutuilla tavoilla ja määreillä. Minkälainen kehys muodostuu työstä ja työn ympärille? Ompi entisen immen tavoin, ihmisestä itsestään kiinni. Itsestään ja vain ainoastaan. Hoksaama on monen evo -  ja ovulaation tulosta.

Innovatiivisesti lähden noukkimaan tiedon jyväsiä. Usko, sumuisten vuorten keskellä. Kyllä ne palauttelevat teippiin tahi tyytyväisyyttänsä antavat tähden loistaa himmeätä valoa hankiaista vasten.