Joulu

Joulu on minulle vaikeaa aikaa. Liekkö hulluuttani, mutten muuten tietämättäni karkaile. Olen aina ollut liitännäinen, ylimääräinen polku hangessa, kovapohjainen kenkä. Käydä kauppaa, kohta alkaa helpottamaan kauppakassien kanto. Tarpeellinenkin hankittu. Puhallus valkopartaan 15 minuuttia, kukapa ei haluaisi uskoa kaikkea kaiken keskellä. Joulutervehdys hymyilee kaupan kassaa kohti, savukala mukaan ulko-oven luusta.

Monikerroksisuudesta koen eriasteista ahdistusta. Ihmisyyden timantti kaupallisuuden blenderissä. Joulun pisteeseen kohdentuu niin paljon. Elämän pienoisnäytelmä tulee minikoossa silmien eteen. Tiivistymä loskasta ja kaikesta kiireestä huolimatta.Todiste, että ihminen on käynyt selviytyjäkurssin. Tätä ei tarvitse telkkarista katsoa, tule alepaan, niin näet livenä. Odotus purkauksilla, tyhjentymisen rauha loppujen lopuksi. Näkeminen on hankalaa, siitä seuraa kokemus. Puristella täysiä taskuja, jotka tuntuvat tyhjiltä.

Lapsen ilo, häilyväisempi kuin koskaan. Vanhus, joka jätettiin yksin. Katseesta tarvitseeko kertoa enempää? Kaikkea niin paljon, että tuntuu vähältä. Monesta on tullut yksi, joka ei riitä. Sokerihumala ja syyllisyys lahjapakettien muodossa. Milloin kiitän ja milloin en. Valosta tultu, hankeen jääty, paradoksi elon.

Vasta tässä iässä opettelen nöyryyttä ja kiitollisuutta. Vapautuksen tae, olen sotaveteraani ilman asetta. Ehkä siunattu, oppia ikä kaikki. Vanhuudessa viisastuu, ei pidä paikkaansa. Olla purkkapaikalla katsomassa ensimmäistä näytöstä nimeltä elämä.