One hundretti

Jopas jopas. Sata kappaletta blogikirjoituksia tulla tupsahti täyteen. Enpä olisi uskonut määrää. Alun ja perin oli tarkoitus piettää päiväkirjan tapaista seurantaa. Katsoa sitten kirjoitusten kautta, mitä kaikkea minussa on tapahtunut kuluneen vuoden aikana. Nähdä myöskin textuurin välistä pilkottava hammaskeiju.

Paljon on ollut pojalla asiaa sekä asiattomuutta. Nuorempana tykkäsin kirjoitella kaikenlaista. Sumuisten vuosien aikana tämä taipumus tuppasi unohtumaan. Piirustaminen ei ole tullut vielä takaisin. Kouluaikoina tein pilapiirroksia opettajistani. Näytinpä kuvat vielä kansankynttilöille. Liekö kuvien onnistuminen korreloinut osaltaan koulumenestystäkin. Mene ja tiedä. Kovin monta kertaa eivät pyytäneet saada piirroksia omakseen.

Tarkoituksenani olisi niputtaa joitakin sepustuksia yhteen ja tehdä niistä jälkipolville kirja. Jättää siten itsestä muutakin maaperälle, kuin tuhkakuppi. Eräs ystäväni sanoi aina, että joka miehellä pitää olla elämänsä aikana iso torni. Mielestäni tähän ei liittynyt mitään fallossymboliikkaa, eikä kyseessä ollut pienimunainen yksilö. No, rakensi sitten torninsa takapihalle, josta tähysteli lintuja tai vaan muuten pakeni arkea korkealla sijaitsevaan asumukseen.

Itse olen aina haaveillut painetusta sanasta. Kun jälkikasvuni kasvaa, jälkeni jää ehkä elämään heidän tuleviin tarinoihin. Niin paljon kuin meissä on lempeä & iäisyyttä, niin paljon meistä myös jäljelle jää. Kun jättääpi aika tää. Näin Eino Leinovin mukaan. Pitää hyvin paikkansa. Kirjasta saa hyvän kyytipojan matkan taittoon.

Jatkan kirjoittelua, jos jotain tulee mieleeni. Mielestäni kun ei aina tiedä. Välistä vallaton ja pirulainenkin...