Vauhditon pituushyppy, isän sanoin; on hyvä laji. Siinä käyttää kaikkia lihaksia juurevasti, tuntee tömähdyksen santaan moni tavoin. On tuntumassa. Pitäisikö maailmanpyörästä ottaa vähän vauhtia pois? Onko siitä alkanut tulla väkipyörä tai helmasynti? Ollaan kuin kilparadalla, jossa ovaalin reunat jyrkkenee päivä päivältä. Kammettava uusiin aaltoihin, muutoksen tuulet puhaltaa niskavilloihin.
Jos ottaisin hitaammin +++, ees kolmen plussan verran. Ei oikein myyvää, saati mediaseksikästä. Työhönotossa; hidastun päiväpäivältä, tulen umpimielisemmäksi, asioita pohtivammaksi. Kyseenalaistan kaikkea uutta, jos sen mitattavuutta ei ole testattu ennen käyttöönottoa riittävän hyvin. Olen luova laiska. Ottaisin muuten töihin. Toki voisi ajatella, että meneppä ensitöiksesi Puuhamaan kautta etsimään kadonnutta aktiivisuutta. Sinne jalanjäljen jättämään.
Yksi elämä. Tähän lähtökohtaan ei ole vielä keksitty muutosta. Meillä on käytössä vain tämä hetki, joka loppuu sovittuna aikana. Useimmiten yllättäen. Käytänkö jarruttimia, jotka ovat jalkain alla. Kaikkia ei voi tietenkään jarrutella. Voi myös pohtia minkälaisissa kohden kiihdyttelee ja miksi? Muistan lapsuudesta, kun isä pikku - Fiat 600:lla heitti vapaalle alamäessä ja painoi leikkimielisesti vähä kaasua siihen päälle ja sanoi: Nyt sitä poika mennään vauhdilla, eikä kulu bensa! Juju oli siinä, että missä vaiheessa huomaan jekun. Hyvissä alamäissä päästiin Fiatilla uusiin kattonopeuksiin too. Minkälaiset ovat nykypäivän hyvät alamäet, jossa voi höntsäillä?
Olen ylikansoitetussa tilassa, yhteiskunnan sopeutumisprosessin osanen. Palapelin palikka, kiukutteleva penikka. Kokemasta seuraa hokema, lojaaliteettiristiriita lähinnä itseä kohtaan. Haluan pysähtyä, mennä taas takaisin sisäiseen paikkaani, joka eheyttää minut. Kuoriutua omaksi itsekseni. Olla oma. Heittää kaiken turhan hartioille, päähän kertyneen pois. Huokasta kerran tai pari. Ottaa rähmät silmiltä.
Huomata jekku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti