Kaikki avautuvat nykyään kuin vanaha Ooppelin ovi. Tekevät siitä sivullisen kirjan. Tapasin Irjan, en puhunut hänelle mitään. Pitäisikö tunnistella sielujen mutuja / mennyttä lapsuutta / nuoruuden löyhyjä? Julki tuoman. Katsoa silmiin, minussa asuu syvä rauha. Huuleni tapailevat rakkaudeksi kutsuttuja haikuja. Otan kädestä, tuulessa korkea pauhu. Meillä niin hyvä, hiljaisuus jakaantuu kahden kesken. Taivaankansiin, taivaankansiin nämä tarinat Irjoitetaan ...
perjantai 3. syyskuuta 2021
sunnuntai 8. elokuuta 2021
ma aamu
Aamu aukoo säikeitä
sälekaihtimet viipaloivat toden
ikkunalauta paraskin kirkkoherra
kukat yöjuoksun jäljiltä
meissä asuu hiljaisuuksia
huokaisen kuin palkkatyöläinen
uuden päivän koi
seistä sanassa
aina apinoita
Sinä päivänä kun putosin puusta...niskoja kolotti, mutta mielellään oli kirkasta. Puen päälle, näyttääkseni samalta muiden joukossa. Ostoskeskuksessa lörpöttelyä Mäkisen, Nikkarin ja Maatuvan kanssa. Tarjouksesta paahdettuja muurahaisia, reilun kaupan banaaleja. Kaupunki muuttuu; puretaan vanhaa, tulee uutta. Kapusin leipäpuulleni ehtoon nimissä. Uni tuli silmään, sateen ropistessa helmasta peltiin. Johtajalla oli uudet lannevaateet. Ilta menee ruudun ääressä, sieltä tulee elävää puhetta.
torstai 15. heinäkuuta 2021
ruokailu & huokailu
Pyydän lisää leipää,
missä olet ollut ##?##!##
koettelemuksia, haluan
kasvaa tämän nimissä,
minimiin.