perjantai 12. huhtikuuta 2019

vapahtaja



sisäinen haukka etsii alati kyyhkyä
johtaja haroo hiuksia, tullut johdetuksi
ukkosta ilmassa, puen villaa ylle
vanhan pyörän päälle verevä, vihreä sopusointu











perjantai 5. huhtikuuta 2019

vikamesta


olen tullut paikkohin, kulkeutunut tänne
ei ole purovettä, solinaa
ihmissielujen kolinaa, haaleeta mettä







sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

sunnuntai


luetko Karjalaisen, oletko taivaalla
paistaa aurinko, pölyiset sälekaihtimet


olen koneella ja en ole koneella. Minusta on tullut konemies, koneistaja
sohva mukautunut minuun, huokaisen kuin palkkatyöläinen


sunnuntai marinadissa, pihan neliapila







tiistai 12. maaliskuuta 2019

tv - talo


Vasta tavanneet  jo toisistaan halanneet. Tunnetta kohtaan, itsetuotettua rakkautta
vaahtokarkkeja hetken, sometamme retken.

Pettymys, kuunsäteensilta, kohta jo uusi ilta. Lihat kaupan, siniset silmät taulan
bad boy, sad girl kimppa, kohta näkyy pimppa





lauantai 23. helmikuuta 2019