maanantai 7. heinäkuuta 2014

Voitto

voi voi, voiko toiseksi tulla
sulla hymysuu rusoposket
voitto vain voitto
minut puhtaaksi tekeepi

Jälkituumassa ystäväin
joka ei ymmärrä
leikkiähän tämä

minulle ain...











torstai 3. heinäkuuta 2014

Emme puhu

Emme puhu paljo  a.
Tiedämme lähes kaiken tarpeellisen, mitä haluammekin tietää. Ääneenkin voi harkitulla sanoa, faktisesta arkusta.
Tulemme keskuuteen katsomaan, hiljaa olemaan kanssa sen, joka osaa olla hiljaa. Kerrytämme näin tiedon, tapahtumien kulun. Osallisuutta välttääksemme. Menemme kotia, puhumme, mitä todella tapahtui ja syntyy oletus, joka saa todenperäisyyden väreet viikossa. Kasvava totuuden siemen varpaiden väli multiin. Miltä minusta tuntui, ei kerronnan yhteyttä, koska ei tiedetä miltä minusta tuntui. Yksin jos oltu liikenteeseessä, kotona oltava sielunkumppani tahi henkilö, jolle kuuntelemista varten tilatut korvat.

Small talkkia osaamme, turha siitä muuta veistää. Nyanssi vain edustaa toisensorttisuutta versus Jenkkien jeestely. Puhumme itsestäänselvyyksistä, tv ohjelmasta ja säästä. Vaihdamme puolin ja toisin, kunnes toinen jatkaa matkaa. Tässä kohden kerrotaan usein syy, miksi matkanteko jatkuu.
Katselemme paljon tv:tä. Eriasteiset kilpailut ovat mieluisia. Unohtamatta juonitteluun perustuvaa tuotantoa. Kuka tippu ja kenen sopan hillo ei rokkaa. Urheilukilpailussa saa korottaa ääntä ja päästellä höyryjä. Live- tapahtumissa, paikan päällä suotavaa olla äänekkäämpi. Myös jotain saa olla kädessä tai oikean heilurin ulottuvilla.

Puheemme virtaa hiljaa, jota osattava kuunnella. Kollektiivisuus jää nurkan taakse avoimuuden kanssa. Osatekijöiden summa, vihjaisujen viidakkoon tai rivien välistä lukemiseen.Valitamme mielellään, joka itsenäisesti tai työ- tai vapaa-ajalla kohdatun ystävän kera. Tässä kohden sielunkumppanuus syntyy helposti.
Keitetäänkös kaffit? ( kun ennen sitä hiljaa katseltu liplattavaa lainetta ja aurinkopalloa), suht suurin romanttinen ilmaus, mitä la päivänä suustaan voi päästää. Yhteinen kokema huipentuu kaffi hetkeen, jolla hiljainen luonne. Kuppi kolahtaa lautasen reunaan rikkoutumatta, onnellinen päätös. Ompa kaunista. Taas selvittiin.

Koskenkorva & viikonlopun onni. Sosiaalinen paine helpottuu ainakin aluksi. Avoimuus, puheripuli ja iloisuus alkaa vaivaamaan. Emme pistä pahaksi. Huippupiikki ajoittuu ennen saunaa. Lopullisen arvion sosiaalisen paineen helpottumisesta tehdään seuraavana päivänä. Tuliko ryssittyä vai olinko kivasti. Miten ilta meni? Itse joutuu muistelemaan ja soittelemaan.Toiset eivät juurikaan kerro. Ellei joukossa ollut parasta kaveria tai juorukello. Tosimies käy pyytelemässä selvinpäin mahdollisimman pikaisesti anteeksi.

Työpaikan tärkein henkilö löytyy laiskan tunarin alta. Toiset tuntevat olonsa jälleen paremmaksi, osaavammaksi, syntyy hedelmätöntä keskustelua, kun kyseinen munija ei ole paikan peittona. Ärsyttää, saadaan pukki tehtyä, jonne jokainen voi syytää syntinsä omista tarkoitusperistä lähtien. Liikenteessä ajamme italiaano tyylillä, tosin yllätymme tästä itsekkin. Torvet tuuttaa ja auton sisätilan täyttää raikava ilmaisu. Saatamme tehdä lähempääkin tuttavuutta tai ajaa toisen auton peräpellissä kotvan aikaa, asiaa puiden.

Ääneen emme kehu ketään, samaten tunnustusten antaminen haalarista-esimieheen, edelleen opettelun alla. Emme halua sitä todellisuudessa kovin paljon oppiakkaan. Turku saattaa olla poikkeus. Myös Lapissa elää sanonta; tee hyvä mies jotakin.

Kahvi / ruokataukojen taidehetket. Keräännytään ahtaan työpaikkaruokalan pöydän ympärille, niputtaudutaan polviemme kanssa yhteen, taitetaan kyynärpäät alas. Käynnistellään puhetta toisillemme. Ruokatauot hoituvat n.20 minuuttiin, poikkeuksena puhelias, paljoa syövä johtaja. Mennään vessan kautta työpisteelle odottamaan seuraavaa taukoa. Auktoriteetillä ja rahalla puhutaan mitä puhutaan. Näihin uskotaan edelleenkin peltohermanni silmillä. Uskalleta ei kiistää, saati esittää eriäviä mielipiteitä, joita rakentaviksi kutsutaan. Olemme vallan armoilla, mitä puheoikeuteen tulee.

Vanhuuden hahmossa saapuu armo. Tajuamme kaiken, iso kolahdus eteisessä 70-v. päivänä. Tännekkö asti piti oottaa, jotta ymmärsi kaiken. Kiitos päivien rajallisuuden. Ihminen lakkaa olemasta oman elämänsä vanki. Kaikki joutava karsiutuu. Arvostamme tapahtunutta, uudenlaista vapautta. Enää rajottavat tekijät liittyvät kolotuksiin & vaivoihin, joista puhumme tai emme. Jokeltava lapsenlapsi vie jalat alta, rollaattoriin tukeutuen. Valkea rystynen, sininen suoni, liikutuksen kyynel huomaamaton. Tai tajuamatta mistään mitään, Pieksämäki, törkkäys junasta 50 vuotta sitten. Saapui mielestää perille.

On helpottavaa olla hiljaa. Saa tuumata, sotata päiviä pääksytysten. Ei tarvi osallistua kenenkään tunnevelliin, omaankaan. Mitattavuuskeskustelut käynnistyvät ja noudattavat tuttuja turvallisia latuja. Aivan, katoin katoin (innostuneesti), tästähän me puhuimme viime viikollakin. Tulee katottua paljon hyviä ohjelmia. Sarjoja, joissa liikkuu ihmisiä...





torstai 26. kesäkuuta 2014

Herkkyys

Kuin tuuli kortta liikuttaa, silmäni katsovat
 
kohtasimme, sama piirto
kosketus ohut, vahva 
niin paljon sanatonta, kaiken voi puhua, esille saattaa
rikastua seurasta, sanoista

Luonto taipuu lähes kaikkeen
ihmis liikkeeseen tarvitaan säännöt,
liikennevalot

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kudin



Luominen, aika
pysähdys venyy päätyyn, huomiseen
ristinollaa, jossa oltava osapuoli

            asetettava hiljaisuutta eri paikkoihin
            luotava silmäyksiä vanhoihin asioihin
            näkökulma tulee läpi lehtivihreän

Tartuttava, ennenkuin kaikki jo tarttuu
minun näköinen mikä, hengen veryttely
turvallinen turhautuminen, ristipistos

           syödä entistä pala palalta
           tunnetila, kaikuluotain
           etsii uuden majakan, aikanaan








maanantai 16. kesäkuuta 2014

murros

pienen muurin murran käsi kassarin
isoimman, palapalalta tultava läpi
verta hikeä kyynelkaasua
nähdä särkyvä, kokevaa kipua

seuraavassa muurissa ovikin, vähän peltoa, niitty
avainta lukkoon soviteltava
kaiveltava taskuja
olla hetken tietämätön, varauksetta
löytää tarpeellinen

päivänpaiste, paita pois
autere, sinä
oottamassa, kaiken takana



Lappia kansa

Pyhän tunturilla leijaamassa pakettiratkaisulla 24.4.-25.4.2014. Välineemöön lauta ja kengät . Barracuda oli laudan nimi. Virtaviivainen ja leikkaava, tiimalasi muotoilulla. Edellisen kerran törmäsin barracudaan noin 1,4 kk sitten; veden alla tuijotimme toisiamme. Nyt siis lumen päälle. Rinteessä toimi todella hyvin. Johtopäätös; oma lauta lousku ikäloppu, joka joutaa pohjoisrinteen roskakoriin. Vauhdin hurmaa, ilman mitään turmaa. Keli suosi, vaikka suoraa sanikkaa ei tullutkaan. Tunturin voimaa puhureina. Kun pääsi puustonrajaan, viima loppu ja rinne muuttui laksettavammaksi. Flow-tilassa tullaan rinnettä alas. Vapaa kaikesta olo. Adrenaliniruiskun voima, jonka vallassa useimmat elämystään hakevat.
Järki tullut laskemiseen mukaan. Polvi myöskin ennakoittaa, pakottaa ajattelemaan tulevia. Em.sen verran degeneroitunut, että rinteessä otettava smurffisti. Yksi muki ja polvi murenee lopullisesti. Sitä välttääksemme. Huipulla tuulee ja pyryttää.(niinkuin yleensä).  Keskivaiheella kaikki semiä ja alhaalla  +9 ja aurinko pilkahtelee, rinne muuttuu pehmeäksi. Pyhätunturin pohjoisrinne on Suomen pisin 1600 metriä. KEN pystyy vetämään yhdellä vedolla, omaa suht hyvät reidet. Olosuheet vaihtelevat paljon laskun aikana. 3,5 tuntia pysty puristamaan putkeen. Emäntä pisti vielä paremaksi ja tykytti 5 h putken. Riuska on. Nyt reidet huutaneet hoosiannaa kera särkylääkkeiden. Unta ei tartte ootatella.
Day 2: Aurinkoista , niin niin lemmen kädellä. Kello 10 asteet kivunneet jo +10:iin. Ei tuulen hivustakaan. Vetoa barracudalla ja polvihan kestää. 3h laskemista ja sitten limppariosastoon. Emäntä puristi vielä 1,5 h. juicit siihen päälle. Naamari kärähdyspisteessä. Salakavalaa, vaikka pohjia tälläkertaa auringon suhteen oli otettu.
Kehuskelin lautaa välinevuokraamossa. Alko heti myymään sitä meikälle. 400 euroa, tullut testilautana yksi zipale. Vähän vedetty, kato naarmut - katsoo hän...  Joo, mie oon vähän niinku näiltä Konnuilta. Mutsi asustaa Kempassa (Kemijärvi) edelleen , pluss kaksi veljeä myös. Lappilaisittain sanottu, että älä koita myyvä kotikonnun pojalle etelän rosvon hinnoilla. Osuu ja uppoaa, hinta tippuvaa. Rahatilanne kääntynyt meikällä kuitenkin vääriin taskuihin. Kiitetään tarjouksesta. Hypätään autoon ja suunnataaan takaisn meijän kaupunkiin, Rolloon. Kyll Lappi kestää...

torstai 1. toukokuuta 2014

VappuDisco

Omaan monipuolisen, rajoittuneen maun
disco jumppuaa, olen hytkyssä
annan rytkeen viedä hikipakkaa
pidän ääntä yllä
jalka jalan eteen, kädet etteen taakse
helppoa osaa
yyy kaaa yyy kaaa, baaritiskille barfailemaan amorion kanssa

Hilima, jonka onni jätti
punapäisenä, puskista kolmeen kymppiin
yhteinen sävelriento, simasuu
pallot poksahtaa, serpentuura kiekuroituu hiuspalmukoihin
mutta ei mutta, tanssilattialle veto käypi

Yykaa yykaa