En tanssi ruusuilla, en. Lähinnä piikin päällä istumassa, grädde peffallani. Micro päästelee ryhävalaalle kuuluvia ääniä. Broileri alkaa heräämään syväliitoksistaan. Helpotan tuskaani valmistamalla Thaikku hässäkkää. Auringonvalon puute on vakava asia. Jossain pikkupikku aivolohkossa alue 51 ei saa tarvittavaa valoimpulssiaaan. Räpsäykset ohjautuvat johonkin muuhun lohkoon, jossa niitä ei välttämättä niin tarvita.
Tulee kalpeus. Kalpealla ihmisellä, joka pimeydessä vaeltanut ( olosuhteiden uhrina ) 5 kk: tta, ei voi olla kovin valoisia ajatuksia itsestään, ympäröivästä elämästään ja eläimistöstään, johon ihmisetkin lasken kuuluvan. Tuijertava tuuli, pakkanen ja taivoolta tippuva kiteistö koetinkivenä kolassa myös. Mutta suomalainenhan kestää. Piipunvartta tähtäämällä ja kynnetystä maasta on kovuus aikoinaan haettu, opittu. Tosin nykypolvi ei tästä enää tiedä mitään.
Hiljasta, kovin hiljasta,
tämä tienoo, ehtoo. Melkein kuin ehtoopuolella olisi. Ei täällä mikään liiku, ole. Toppatakit ja kyyry, mikä helpottaa eteenpäin menoa. Tuuli oksastoa liikettää, kun tarkemmin katsastaa. Tuolla meni yksi auto, punainen, siis Rahikaisen. Katainen ja katainen kansa. Jos Juice olisi elossa, saataisiin laulu Jyrki boy two.
Onneksi tulee kohta kevät. Kevät on hieno asia. Pääsee istutuspuuhiin, laittamaan pihamaata järjetykseen, rapsuttamaan sormet syyhyllä. Voi muistella/todeta, miten ahkera/ laiska tuli oltua viime syksynä. Voi keventää väli/olo asujaan. Tuntea auringonlämpö kasvoilla. Tehä pitkiä hiihto ja kävelylenkkijä viikonloppuisin. Mennä saaren makkara ja mehuporukoihin juttelemaan tai vain hiljaa mutustelemaan ja nauramaan sen yhen äänekkään jutuille. Voi siunailla samalla talven ilmat, myyrät ja kaupunkipölyn.
Ihminen on mielenkiintoinen, kait tunnettu varhainen tosiasia? Tuntea itsestä puolet ja lähiö, jossa raapustaa, tuntee sen toisen puolen. Jos tuntisi itsensä kaikkinensa, niin olisiko jotenkin toisen tai kolmannenlainen ihminen? Kotikonnuilta ääremmäs, tarjoavat jotakin, jonka tajuaa myöhemmin, jos omaa taipumusta. Mene ja tiedä sitten...Kipukin, kasvun uikkareissa, heitetty syvään päähän . Tässäpä olisi uimamaisterin merkkiä tarjolla.
Lähden kirjastoon, lukusaliin. Siellä pitää olla aivan hiljaa tai muuten se paksusankainen, joka pitää kettuvillapaitaa, katsoo rumasti. Onneksi tulee kevät, voin aukaista sisäisen nuppuni, joka par aikaa sulkeutuu....
tiistai 1. huhtikuuta 2014
lauantai 29. maaliskuuta 2014
7.päivä
laukean kuin helppo lammas homma
kerään vaatteeni muurahaiset useimmista paikoista
joko lähdetään sinisilmä tullut aallokon takaa
voimme harrastaa kaiken ilman vaateita disco jyrää
pallossa
luotain antaa pulssin tekee vihreän elämän kuolevalle ei sanota
nähdään pian
miehet juoksevat laput kainaloissa käskyjä annettu
vaade joka rinnassa kolkutin sielutin kasvu oli aikoinaan
pyörrytin humaltua joka paikasta tultu siihen ikään jossa
ihminen on määre mittayksikkö mielivallan kapinoin apinoin
parasta omaa itsestäni muutaman sekunnin viive oliiviöljyä ympäriinsä
mitä tulee lauantai-iltana näytä blogi oma koira
lähdetäänkö vai kysyitkö jo 7:n päivän jälkeen elämä
on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on on
helminauha vähän sipulia

perjantai 28. maaliskuuta 2014
Jet Laaki
Hiilihydraattejja liian, raskas rasva ketjuissa
Huolehdin kylmäketjusta laittamalla pipon päähän, kalan jääkaappiin
Likaista, ollut laiska syksy, lähtökin
2 kk:tta ei ole pitkä aika olla kotoa pois, mutta mieli voi muuttua
En tappanut aikaa, joutenoloa
Hanasta juomisen autuutta
Poika saanut elottomiksi puolet kukista, lopputulosta voidaan pitää hyvänä
Kahvi, aromiton & paahteeton; Pitkän kehittelyn tulos
Talvi, lyhyen luomisen tukos
Vatsa antaa lähtökäskyjä. Aasian / Suomen vatsahapot hakevat konsensusta
Ilman tietodata vermeitä, luomu vuorovaikutuksessa
Kaipasin soittolistaani enemmän kuin useampia ihmisiä
Alan siivoamaan kotia ennenkuin kerrannaisvaikutus lakkaa
Olen niin väsynyt, jotta täällä näyttää hyvältä
Avaan asidofiluksen, mittaamattoman makutestin voittajan
Erotan kolmesta marjasta kaksi, lusikan
Kaihtimet alas, lämpötila nousee
Ihmiset heräävät likaisia ikkunaruutuja vasten
Kaikki on, niinkuin ei olisikaan
Ymmärrän, samalla lailla

perjantai 14. helmikuuta 2014
Thaimaa
Karkaus vuoteni
Viikonpäivässä, jota ei enää ole
Kaikki yhtä valkeaa viivaa, jota Suomen lumeksi kutsutaan
Täälläkin hikoillaan
kullakin syynsä
En muuttaisi tänne
lähteä voisin pysyvästi
Paikalliset käyttävät vaalentavaa ihovoidetta
farangit pienentävät kertoimia
Ihonvärikysymys
Rahani loppuvat tai jatkuvat
mista sen tietää
Aika käy, pysähtyy
Aurinko tulipunainen
meri haukkaa syötin

sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Lähdön edellä
Shampanja sunnuntai
joku juttu laukkkuun laitettu
toinenkin
kynttilät, nouseva pakkanen
lähtö lähenee, lämpimässä
luita ei rikota, kolotusta tunneta
maataan nahat vastakkain
eilisen teeren poijat, tyttökin sorja korento

perjantai 24. tammikuuta 2014
Mäenpään Pentti,näkijä
Tarinalla on toden pohja, niinkuin Amerikanmaan liikkuvissa elokuvissa. Kertomuksessa mainitut nimet ovat muutettu, vaikka mahdollisesti ovatkin oikeita hahmoja. Lordi esiintyy kädenjälkenä.
Pentti Mäenpää, paljasjalkainen Rovaniemeläinen. Syntynyt ajallaan keskussairaalan saliin. Ei ennen, eikä jälkeen lasketun ajan, vaan juuri sopivasti. Tanakka parkasu, täydet pisteet, kympin poika. Huuhtelu ja äidin syliin, isän liikuttuneiden silmien alle. Vuosiluku 65 ja ajankohta 11.11. Lapsuudesta ei muuta erityistä mainintaa, kuin hammasraudat, jotka sai poikkeuksellisen nuorena (5.v) ja niiden hukkaaminen kolmesti, vuosien 1970 - 1975 välillä. Ei omaa kiusaamiskokemuksia edellämainituista. Vanhemmat tottelivat nimiä Hannu ja Liisa. Hannu, joka sai kuulla pituudestaan aina paljon kuittia, kukkakeppi ja hongankolistaja, sen aikaisilla herjasanoilla. Kieltämättä, huvittuneisuudella ei ollut määrää, ennenkuin siihen tottui ja toisaalta tilannekomiikka oli aina tarjolla sen verran, ettei siihen tottunut koskaan. Hannulla oli auto, Fiat 1600, punainen pikkusärrä. Oli pohtinut pitkään värivaihtoehtoa, ottaako punaisen vai sinappipurkin värisen. Valikoi punaisen, koska siinä oli jotain Ferrarin vivahteisuutta. Kun sisään ahtautuu 194 cm, ruoto ylväs ja suora uros, ajaen pää kallellaan, eipä haittaa ajamista ollenkaan asenteella, kokee jokainen asiaan liittyvä jonkinsortin komiikkaa.
Vapaa-ajalla Lappiseuran maalivahti. Omasi hyvän pelisilmän ja hevosenpotkun. Oli käynyt kerran Rovaniemen Reippaan testeissä, se oli mennyt puihin ja siitä oli alkanut mahoton vittuilu. Kostoksi sitten meni Lappi seuraan. Insinöörikoulutus, salkku aamulla oikeaan käteen ja teknistävirastoa kohden. ( Kuittailu takaisin tuli myös statuksen kautta. Insinööri ei pelaa Lappi seurassa, periaatteessa ei Reippaassakaan vaan Ropsissa olla pitäisi. Taidot eivät riittäneet sinne asti. Eikä Hannulla ollut niin suurta kunnanhimoa treenaamiseen. Kunnianhimo pukeentui työrintaman suuntaan.)
Liisa, varakkaan maatilan tyttö Kemistä.(on niitä siellä). Ota pitkä, komea mies, jolla on ylväs katse. Älä mitään persjalkasta marjojenkerääjää = isän evästysleipä maailmalle. Hannussa nämä ominaisuudet todentuivat, bonuksena vielä tummuus. Tanssisalissa pisti silmään päätä pisin, ei voinut olla näkemättä. Tutustui ja rakastui. Hannu oli hyvä viemään (tanssilattia). Liisan korva, Hannun rintaa vasten, sydämmen kohdalla. Kuuli pampatuksen, taitaa olla mies tosissaan, ajatellen. Oli tosissaan, kahden vuoden päästä syntyi Pentti Henrik Mäenpää.
Pentti näki asioita ennakkoon. Ei kuitenkaan lottonumeroita vaan tapahtumia. Lapsena ei siitä sen enempää ymmärtänyt. Piti itsestään selvyytenä. Varmaan kaikki muutkin naapurissa näkevät, kuuluu ihmisluonteeseen. Näkeminen on vähän väärä sana, sanotaan näin, että tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Tiesi ala-asteella ollessaan, että Ismolta, koulukaverilta, lähtee iltaan mennessä rivi etuhampaita pois. No, Ismo kokeili koulupäivän jälkeen osaako ajaa pyörällä ilman käsiä. Tapahtumapaikka: Lapinaukean hiekkainen jalkopallokenttä. Ajettu matka ilman käsiä 10 metriä. Muuta: Verilammikko / 3 etuhammasta / Vino tanko / 2 vkon kotiaresti / Suru ja murhe vanhemmille, koska kysymyksessä leipähampaat .
Tai tiesi, että Manne, ala-asteen ainut Romaani, joka pysyi koulunpenkillä iltapäivään asti, ottaa tänään kuokkaan. Niin kävi, liikennekoulun pitäjän poika, Ari pieksi lumivalleilla, eikä opettajat menneet väliin. Kaikki saa osansa, elämänkatsomuksella. Tai että liikuntatunnilla, jalkapallossa tekee monta maalia. Niin sitten kävi, pääpuskumaali oli vielä erityisen hieno. Isälle saattoi sanoa, kävele tänhään varovasti töihin, on liukasta. Hannu tuli linkaten kotia. Oli liukastunut rappukäytävässä, lunta jäänyt kengänpohjiin.
Pentin äidillä, Liisalla oli aina ollut hieman noidan vikaa. Kun oikeaa kättä oikein kutitti keittiöpöydän ympärillä, tiesi se sitä, että vieraita on tulossa ja ryhtyi kahvinkeittoon. Hetken päästä ovikello soi ja kahvit oli valmiiksi keitetty. Kuppeja aina oikea määrä pöydässä. Unessa jos näki kuolemaa, tarkoitti se pääsääntöisesti sitä, että lankapuhelimesta kahden päivän sisällä tulee suruviestiä. Tiesi myös aina ennakkoon, milloin kelit vaihtuu.Tunsi luissaan, vaikka nuori olikin.
Vanhetessaan Pentti osasi kuulostolla tuntemuksia ja toimia niiden mukaisesti. Ymmärrystä oli myöskin kasvanut finnien ohessa, ettei kaikilla ole tämmöistä juttua kuin hänellä. Oli pihapiirissä jonkinsortin pomo ja pikkukingi. Haistoi aina hyvät jutut ja ilkeydet, mitä kannattaa tehdä. Siihen aikaan ilkeyden tekeminen oli taidetta, johon piti panostaa. Hyvä suuvärkki myös niitti mainetta. Makein pimu, jonka oli myös haistellut etukäteen. Tänään jätkät lähdetään kulmille pyöriin, lauseen seurauksena. Uimahalliin kahvioon, kun tehtiin murto intiaanikesänä v.81. Kalikalla oli salvattu ovi ulkopuolelta kiinni ja kahvilanpitäjä luuli oven olevan jo lukossa. Tupakkaa, limppaa ja karkkia lähti varkaiden mukaan. Kassakonetta ei oltu yritetty murtaa mitenkenkään. Siitä olisi voinut joku Rovaniemen teräväpäisempi poliisi päätellä hieman tekijöiden ikäisyyttä. Laitoksella ei valitettavasti ollut paikalla sellaista henkilöä mainittuna ajankohtana.
Pentti tiesi tekijät, pikkuilkeilyjä viljelevän kaksikon. Marssi seuraavana päivänä kyseisten pikkuherrojen luo ja ilmaisi vaateensa: Puolikoria limppaa, kolme askia Marlboroa (miesten merkki) ja merkkareita 5 markalla, enempi mustia. Niin en känäytä teitä. Piti olla suljettu keikka, kumpi on rotta polemiikki, kirkassilmäisyyttä & vannottelua puolin ja toisin. Ei auttanut kuin maksaa, kohtuu vaade kuitenkin.
Isä kun kävi Tornion raveissa v .82, ( Sen jälkeen tuli tallimääräys kotoa, että perheen rahoja ei siellä enää pelata ) oli Pentti veitsellä ulosmitannut postipankin possusta kolikko ja kääröpuolet. Laitat nää kaikki sille ja sille ja pistä myös mun ensiviikon viikkorahat kanssa. Hannu katsoi nuortansa. Totinen ja vakava. Ei auttanut kuin uskoa. Se oli ainut ja samalla viimeinen kerta, kun oli saanut niin vahvan etiäisen voittajasta. Rahaa Pentti sai 400 markkaa, jotka menivät Bacardi colaan ja uusiin Titan merkkisiin muoviluistimiin, joita oli alkanut ilmestyä Rovaniemen ulkojäille.
19-vuotiaana Pentti osti ensimmäisen oman auton. Juuri tämän tietyn Corollan. Sinoperin värisen, vähän niinkuin sontakärpäsen takalistot. Leuhkaili sillä; Tää on Steve McQuinistä; Bullitt, niinku Lappilainen versio. Kesti hyvin, ei mitään, vaikka osti auton Pulkkiselta, jonka maine rehtiydestä oli kyseenalainen. Ajoi elämäsä parhaimmat kilometrit, läpi nuoruuden huolettomat vuodet. Wunderbaumit ja jarrupalat vaihdettiin, muuta autoon ei tarvinnut tehdä. Poljettiin kaasua ja testattiin takapenkkien jousitusta.
Sitten tapahtui jotakin. Kyky, kaikkine etiäisineen hävisi Pentiltä. Ei tullut enää mitään. Ajansaatto? Jahas, tähänkö minun selvinnäkijä urani sitten lopui? Jotain vuosien varrella aina sattui, mutta luonnollisella selityksellä. Olinko tullut aikuiseksi, liian vakavaksi. Kadottanut jotakin, menettänyt lapsen uskoni, mieleni, mitä? Kaikki tyssäsi puhalletun Joulukynttilän tavoin. No, elämä kuitenkin oli ollut antopuolella, vain harkiten, oli jotakin pois ottanut. Vuodet olivat olleet täytteiset, hyvän makuiset. Kaunis koti Jyväskylän suunnalla.Vaimo, lapset, lapsenlapset, nippu tulppaaneja, joiksi heitä kutsui. Viisas vaimo, maanjuurakko. Kestänyt kaikki vuodet siinä vierellä, lähinnä hänen jutut, jotka vanhemmiten alkioivat hiipumaan. Joo o, taitaa olla kuudes kerta kun tuon kuulen, vaimo Marjukka sanoi. Olivat niin sopineet, että jos hän kyläpaikassa samaa juttua kertoo jo kolmannen kerran, niin potkaisee pöydän alla jalkaan. Kerran Järvisillä tajusi neljännen potkaisun jälkeen, mistä oli kysymys. Meni pyhien jälkeen lääkäriin.
Rovaniemellä olisi Karhunkaatajantiellä asunto myytävänä, Pentti hihkaisee! Lapsuudenkodissa, rappu vain olisi eri nurkassa. Otetaanko? Mikäs tässä, eläkeläiset. Marjukka oli aina tykännyt Lapista, sen ruskasta, Kiilopäästä. Lappalaiset ovat Suomen Italiaisia. Jos niiltä kysyy jotakin; vastaavat kyllä / ei / en osaa sanoa vielä ja selitys, miksi ei osaa sanoa, tulee saman päivän kuluessa, jonka jälkeen valinta on kahden ensimmäisen kauppa. Lähdemme tai emme, Pöykkölään Alakulpin autolla kalaan. Niin eloisia pikisilmiä. Siihen kait Pentissä aikoinaan rakastui. Mutkattomuuteen, silmiin ja siihen sähikäis Corollaan.
Ollaan pihalla, kirkaalla ilmalla, pakkasta 19 astetta. Kaikki tavarat tuotu kolmanteen kerrokseen. Hissi olisi pitänyt olla, tuumi itsekseen. Marjukan katseesta huomaa, ajatellut saman. Muistelee menneitä, vanhempiaan Hannua ja Liisaa, oi niitä aikoja...Palotikkaat johtavat piipun viertä katolle. Laskee mielessään 20 tikkaanväliä, tulee kolmannen kerroksen ikkunan lämpämittarin kohdalle. Noin korkealtako mie aikoinaan hyppäsin lumikasaan? Hyhm. Silmäilee etupihan suunnan. Kuuset, jotka seisovat kahden pihan välissä, ulottuvat katonharjalle asti. Muistan, kun nuo istutettiin, hypittiin aina niiden yli haarahypyillä ja talkkari huusi. Haluaa käydä vielä yksin keskustassa, lapparin ohi tepustaa. Laahaa vähän vasenta jalkaa, muuten kaikki hyvin. Pysähtyy Sampokeskuksen aukiolla. Mittailee painettua kädenjälkeä, hänellä isompi. Tietenkin. Kaikki niin kauppakeskusta. Menee Sampon kauppakeskukseen sisälle. Kaffilan pöydässä tutttuja. Nikkilä ja muualta tullut Koskenkorva. Tämän pöydän nimi on muuten pehmeiden mulkkujen pöytä, noin niinku jatkon kannalta. Ei haittaa, hyvä pöytä, saako istua?
Iltasella, nuuhkivat uuden asunnon tuoksut, kuuntelevat äänet ääneti. Asettuvat lakonoihin, niiden kahinoihin. Suukko Marjukan poimuiselle poskelle. Nytkö se tulee, ehtoopuolella takaisin; huomenna pakkanen laskee, tulee lentokeli, pyryttää, tunnen luissani, näen sen. Ei olisi tarvinnut, tärkeämpää lie aamutee Marjukan kanssa...
Tarina omistettu kaikille Rollolaisille; erityisesti Karhunkaatajantien Bosse komissiolle: Mukelle, Markulle, Hannekselle, Raipelle, Rekelle, Jyskylle, Möllille, Paklulle, Eskolle, Penalle, Hihille, Pekalle, Hykille, Pokelle, Löprelle, Hiskille, Saitsulle, Hanelle, Tuomolle, Teemulle,Ymälle, Ellulle, Ulille Hiibolle, Kiljuselle, Snoopille, Nykylle, Kimmolle, Rikelle, Jaskalle,Tiinalle Ullalle Tuulille, Sarille & Sarille, Ellulle, Junelle, Julelle, Annelle, Pirjolle,Kaisalle, Monalle ja niille, joita ei tässä mainittu. Paljon meitä siellä kasvoi...

keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Thaimaa
Tätä kirjoittaessani, olen epävarmalla pohjukaissuolella Bangkokin tilanteen kehkeytymisestä. Meillä on lento 29.1 Bangokin Suvarnabhumiin ja ja siitä 1h 50 min päästä suora jatkolento, samalta kentältä Air Asian koneella Krabiin. No, sitä tietoa ootellessa, laitan tähän omat päräyttävimmät yberit. Itse tykkään lungata & chillata, niin sitä osastoa:
Prachuap Khiri Khan: Miellyttävin / kaunein merenrantakaupunki. Bangkokista lähtö, Victory sotamuistomerkin juurelta, 285 km/ 45 bahtia per napa minivänissä / 2h.15min ajoaika / keskinopeus 140km / h / kaksi taukoa. Kaupunki lepää laiskasti pitkän lahukan rantaviivassa. Molemmissa päissä upeat korkeat vuoret ja sivustoilla karstivuoria istutettu yksittäisesti mereen lepäämään. Turismi tuli noin 4 vuotta sitten. Vieläkin farangia katsotaan pitkään ihmetellen. Majoitus rantaviivassa noin 1000 bahtia yöltä. Keskemmällä kaupunkia 250 - 400 bahtia per yö. Thaimaan halvin olut? Iso Chang 0.68 l vetoisuudella raflassa 40 batia ja kaupassa 35 batia. Jos jossain olet juonut halvemmalla, niin kerro minulle. Oluen hinta toimii myös hyvänä turisti - indeksi mittarina. Jos maksat em. tuotteesta 100 bahtia - olet kohtalaisessa turistirysässä. Jos maksat 200 bahtia - olet mahottomassa turistirysändeelissä (aukaise merta). Mukavaa oleilua, hyvien ruokapaikkojen metsästystä. Kiireetön rytmisyys, kaikki puoliunessa lungailee hymysuin.
Karkea laskuri: 1000 b = 20 e
100 b = 2e , nyt euron kurssi poikkeuksellisen hyvä.
Krabi: Jotain peri idyllistä, impakti kokoisuus. Elää omaa elämäänsä, vaikka kivenheiton päässä Ao Nang. Thaimaan halvin majoitus samalla; Chaofa kadulta saat 1 eurolla yöpaikan, joka läpäisee tarkan naisen silmämunatestin. Perussiisti huone, jossa ei ötökän ötökkää, ja ainut haju lähtee miespuolisista sukista, jos kyseinen Hän, on erehtynyt ne aamulla jalkaansa laittamaan. Parasta ruokaa, mitä olen ikuna syönyt. Toki, nämä ovat niitä makuasioita. Vogue - tavaratalon takana ke ja la iltatori ( Krabin kartasta löytyy). Keräsin annoksia ja erinlaisa dippejä isolle tarjoilualustalle. Hämmentäväksi teki se kokemus, etten tiennyt mitä söin? Oliko se lihaa, kalaa, kanaa vai mitä? Same same dipeissä. Suomen kielestä ei löytynyt sanaa, jolla olisi pystynyt kuvantamaan, miltä ruoka maistui. Yleensähän pystyy sanomaan, että suolaista, makeaa, hapanta tai, että muistuttaa maultaan Lampisen jänistä... Muttei tässä kohden, se oli jotain isolla kädellä Umamia.
Koh Jum; joka sijaitsee Krabin ja Koh Lantan välissä. Kun pitkähäntävenho, jonka katolla lukee Season Bungalow, ilmestyy autolauttasi kylkee, hyppää kyytiin. Laiskottelua, hiljaisilla rannoilla. Saaren ystävällisin henkilökunta. Jos lähetetät perinteisen palmukuvakkeen kotio, jossa kaikki niinku kohallaan, niin täältä sen voi lähettää. Kaakon puolella saarta asustaa merimustalaisten yhteisö. Mene heidän kalaravintolaan, joka sijaitsee vedenpäällä paaluilla. Tilaat pikkuhinnalla Changin tai Singhan ja 1kg kalan red snäpperiä. Olet makuhermojen ääressä, eikä vierailusi jää ainoaksi kerraksi. Kilometri kaupalla rentoa unelmarantaa, jossa ihmisistä voidaan puhua enemmän yksilöinä, kuin käyttää joukkio määrettä.
Koh Phayam; Matkustat aluksi Ranongiin, Myamarin rajan tuntumaan. Hapetat itseäsi ensin yhden yön mantereen puolella. Aamusta satamaan ja saarta kohti. Autenttinen viidakkosaari. Sähkö tuotetaan omilla generaattoreilla. Valot sammuu klo.21. Kunnon maanteitä ei ole, vaan viidakon halkoo itsetehdyt betonilaatat, joiden kunto vaihtelee. Matkaoppaissa mainittu ykkösmesta Bamboo Bungalows on höpöhöpöä. Sen vierellä, silloin vielä nimetön (v. 2010) on paras. Isot puut katkottu 1,5 metrin korkeudelta.( Siitä pitkä miinus). Sen varaan rakennettu iso lavetti, 20 neliötä. Teltta tai huvilaviritys, todella tasokas sellainen, sen päällä sitten. Iso veranta, löhöilypatjat, sisällä sitten luxus sängyt. Meri 80 metrin päässä, toimi tuulettimina, siihen väliin vielä laitettu rafla pystyyn. Viidakko suoraan takana hengittämässä niskaan. Itse en ole ollut kalaruoan ystävä. Jos keittiössä häärii edelleen Rambo niminen kokki, syö pelkästään kalaa. Käsitykseni muuttui. Oltiin viikko, viikon lopuksi omistajat veivät meidät ilmaiseksi Khao Lakiin, koska olivat samassa ajassa ja suunnasssa. Makee ranta, aallot niin runsaat, että vatsalauta boardilla pysty surffaan aallonharjalla. Kaikki happy face, miksipä ei, paratiisisaarella. Hiljaista ja vielä hiljaisempaa seasongin jälkeen. Maaliskuun lopulta alkaen olet melkeinpä yksin kilometrien pituisilla beatseillä. Hintataso niin matala, ettei oikeuta numeraalistamiseen.
Koh Pih Pih; Long Beatch, joka sijaitsee n. 5 km keskustasta kaakkoon niemen kärjessä. Ota pitkähäntävene keskustasta. ( Toki jos haluat jäädä bilettään, niin tää on toiseksi paras mesta Koh Phanganin fullmoonien jälkeen ). Laita matkatavarat ensimmäisen respan lattialle odottamaan. Asia on ok, vaikka et majoittuisi sinne. Eri matkajärjestäjät / oppaat eivät kerro kaikkia majoitusvaihtoehtoja. Pieniä, 4-10 kpl bungaloweja ei mainita. Me oltiin sellaisessa. 800 batia /nacht . Snorklaus on se ykkösjuttu. Olen päätäni uittanut kaikilla Thaimaan ns.kohteilla,Similanit sun muut, mutta tämän nostan keulaan. Snorklauskamat roikkuu ulkona reelingillä. Ihmettelin tätä, mitä näillä tehdään? Omistaja näytti sormella rantaa kohti. Kahlasin navalleni, maski päähän ja pinnan alle. Säikähdin. Kalat meinas tulla päälle. Rannasta 8 metriä ja kaikki oli siinä. Kirkas vesi, riutat vieressä. Aamutuimaan, klo. 5 - 6 pystyi näkemään riuttahaita. Paikalle järjestettiin myös sukellus & snorklausretkiä, mutta hässäkkä ei ollut isoa. Kaikki snorklaukseen liittyvä ilmasta ja äärellä.
Bonukset: Khanom, voit harrastaa luomu - uintia rakkaasi kanssa. Täysin luonnonvaraista rantaa ja toimintaa, omalla privaattialueella, 300-500 metriä. Ei ketään, mitään. Skootterilla pörhellät päätietä pitkin, joka mukailee rantaa. Kun löydät mieluisan rantakaistaleen, niin poikkeat kinttupolkua pitkin rantaan. 9 km. pituiselta Nadan biitsiltä on mistä valita.
Ban Saphan Yai: Chumphonista vajaa 100 km ylöspäin. Noin 10 km Unelma Säleikkö rantaa, harvakseltaan Bungaloweja ja niihin kytkeytyneitä ihmisryppäitä. Olet niin harvinainen näky paikallisten kyläläisten silmissä, että sinua valokuvataan. Liikenne pysähtyy, sinun ympärille kerryttään. Kun nousin junaan, paikallinen VR:n henkilökunta otti valokuvia meikäläisestä ja jätti juna asiat taaemmalle. Hintatasosta ei viitti enää puhua.
Haluatko käydä paikassa ennen Göstaa kohteet? Ruotsalaiset, ystävämme, ovat valveutuneita veikkoja. Ruotsalaiset löysivät Khao Lakin, Koh Lantan n.15 vuotta ennen Suomalaisia. Silloin kun Suomipoika keksii, että Bossi hajuveden voi vaihtaa johonkin muuhunkin merkkiin ja tavailee Khao Lakin sanoja oikein, ruotsipoika on jo muuttamassa muualle. Lähtevät siis seuraavaksi pois Koh Lantalta. Nyt kerron kohteet, jossa ei ole yhtään em. kansallisuusryhmittymää. Siellä ei ole itseasiassa turisteja oleskaan. Don Muaeg lentokentältä, paikallinen lentokenttä Bangokissa; Hat Yaihin / 966km, ( hinta piip piip euroa, ei saanu puhua enää). Eka mesta on Yain vieressä 28 km päässä, Songkhla. Matkaoppaat 2013 valistavat, että täysin Thaimaalainen merenrantakohde. Siitä jatkat sitten ylöspäin chillailtuasi tarpeeksi. Nouset merenrantaa pitkin, minivän off course. Na Thong, Bang Chak, Hua Sal, Pan Pak Phraek ja Pak Phanang. Ei kuulostanut tutulta, ajattelet, ei pidäkkään, mutta seuraavien 20 vuoden aikana alkavat pikkuhiljaa tutuiksi tulla. Lagerfelttiä ja sinepäin kiitos. Youtubessa on aina jotakin edellämainitusta. Valitse mieluisa kohde, laita sitten Suomi lippu salkoon, olimme täällä ensimmäisinä. Samanlainen surffaus tuntemattomaan on väli Khanom - Nakhon Si Thammarat. Em. paikkojen edustat ovat vielä täynnä pieniä korkkamattomia saaria. Nyt kun kaikkien huulilla on Trangin saaristot, paikat alkaa olla jo menetetyt, ehtymättömän turistivirran vuoksi. Koh Lipet ymssit. Saa niistä vielä nauttia muutaman vuoden.
Jo/han pärähti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)